Saturday, March 31, 2007

Huumori, ahdistus, masennus ja ulkopuolisuus

Huumori on huonoina hetkinä ollut minulle pakopaikka, oma tila muun maailman ulkopuolella, johon ole ahdistuneena ja usein surullisenakin paennut. Usein vitsien laukominen kulkee kohdallani käsi kädessä nimen omaan ahdistuksen kanssa. Hyvävointisempana ja vähemmän turhautuneena, kuten nyt, olen taas usein tavallista totisempi, välillä jopa jäykkä.

Paras huumori käsittelee vakavia asioita, mutta leikki tekee laskijastaan samalla ulkopuolisen, vaikka tämä samalla olisikin tilanteessa, johon on suhtauduttava sen vaatimalla vakavuudella. Vitsit, läpät ja leiskautukset vievät mielen ainakin hetkeksi johonkin muualle. Samalla asioiden merkitys muuttuu.

Masennuksella ja huumorilla on yllättävän paljon yhteistä. Omina pahan masennuksen hetkinäni en tuntenut juuri mitään: ei iloa, surua, vihaa tai rakkautta. Silti nauroin ja vitsailin huomattavasti ja usein jutut koskivat yleisesti todella vakavana pidettyjä asioita. Kaikelle saattoi nauraa, koska millään ei ollut merkitystä. Elin tyhjiössä, johon sain hetkeksi sisältöä huumorista ja ylensyönnistä. Mikään muu ei auttanut. Kännissä masennus usein vain paheni.

On syytä huomata ero normaalin, usein tilannetta sopivasti keventävän, ja koko ihmisen elämänasennetta leimaavan huumorin välillä. Ellei humoristi ole samalla masentunut, on hän ainakin samankaltaisessa tilanteessa masentuneen kanssa, mikäli havaintoni itsestäni masentuneena ja elämänhumoristina pitävät paikkansa. Masentunut näkee, tai ainakin itse pahimman masennuksen vallassa näin, kaiken merkityksettömänä. Masentunut humoristi, siis minä, näkee kaiken merkityksettömänä ja naurettavana.

Kaiken voi siis nähdä koomisena, eikä siinä mitään pahaa sinänsä olekaan. Sen sijaan kaiken, ehkä näkyvimmin itsensä ja oman elämänsä, näkeminen pelkästään koomisena ajaa ihmisen merkityksettömäksi ulkopuoliseksi, sillä koomisena näkemisen vaatima perspektiivi elämään on ulkopuolisen perspektiivi. Ulkopuolisuus toki auttaa usein ymmärtämisessä, mutta kokoaikainen ulkopuolisuus on kauheaa.

Ulkopuolisella ei ole mitään, mistä saisi kiinni. Hän on vain keskellä kaikkea olematta missään toden teolla. Todellinen huumori on juuri sitä. Ulkopuolinen humoristi ei rakasta tai iloitse. Hän nauraa, muttei naura iloiten. Hän ei, tai ainakaan minä, ei koe elävänsä elämisen arvoista elämää.

En taas tiedä, miksi tämänkin tekstin kirjoitan. Jotenkin vain kirjoittaminen on minulle keino käsitellä kokemaani ja kirjoituksen julkaisematta jättäminen taas tekisi siitä minulle merkityksettömän. Ei ole mitään väliä, eksyykö joku tätä lukemaan.

Joskus taas lisää huumoria.

2 comments:

Zion said...

Mitä sä olet itsestäsi avautunut tuolla opinahjon nettikeskusteluissa, sun ahdistuneisuutesi on jo pidemmän aikaa paistanut läpi melkein kaikista kommenteistasi. Loistavaa että itsekin tunnistat masennuksen merkit ja reagoit niihin, mut älä silti heitä huumoria romukoppaan. Siinä sulla on selkeästi työkalu ja voimavara hetkiin ja tilanteisiin joita et muuten ehkä pystyisi kohtaamaan. Muista et huumori ja välinpitämättömyys on eri asioita, vaikka sun huumoria välillä ruokkis ahdistuksesta, masennuksesta tai väsymyksestä johtuva välinpitämättömyys. Ainakin omalla kohdalla välinpitämättömyys ja kaiken turhaksi kokeminen on selkeesti yhteydessä matalaan mielentilaan, ja kuten säkin, selviän tosta ällöttävästä fiiliksestä ottamalla kaiken "tosi kevyesti". Parempi kuitenkin selvitä kuin jäädä rypemään mitäänsanomattomaan olotilaan.

Hienoa et oot saanu nyt vähän iloa elämääsi elämän pienistä _turhista_ jutuista, koska ne nyt vaan sattuu olemaan kaikki mitä tässä on toistaseks tarjolla. Kukaan muu ei voi sun puolesta pitää susta huolta kuin sä itse, joten kiva kuulla et oot saanu jotain otetta terveistä elämäntavoista. Ainakin mulle on jaksamisen kannalta ihan ensarvosen tärkeetä et yritän pitää fyysisestä terveydestä huolta, koska muuten lähtee mopo käsistä psyykkisellä ja sosiaalisellakin puolella.

Tosi kiva et saat fiiliksiäsi jäsenneltyä kirjoittamalla! Kirjoita lisää!

Anonymous said...

Huumoorianalyyysisi oli osuva ja koskettava sen omakohtaisuuden myötä.Tunnistan sinussa vieraantuneisuutta ja sen myötäoireisia pakkomielteitä myös oman historiani pohjalta. Onko ihmisen elämä tätä, tangeeraa irrallisena sosiaalisuuden näennäisuniversumissa kohdaten lopulta kuoleman, ensin psyykkisellä ja sitten fyysisellä tasolla.?
Olen itsekin opiskellut paljon, tutkinut asioita,pohtinut ja keskustellut, oma elämäni kiersi oman ruumiillisuuteni ympörillä välillä nopeasti vaihtuvien ja sekavien projektien parissa, esim. juuri urheilu, elämäntapadieettailu ja jojo-laihdutus.

Ymmärsin lopulta kuitenkin, että se mikä minulta puuttuu,oli sisäinen referenssipiste.Minäni oli paisunut olioksi, joka ei viihtynyt oikein missään raameissa ja tunnistin tuon alati suurenevan sisäisen tyhjiön jo lapsuuteni hylkäämiskokemuksista saakka.Nuorempana katseli ihalevan kateuden vallassa kukkeita tyttöystäviäni, joiden naiseus säteili kilpaa kevätauringon kanssa ympäröivän luonnon elpyessä kesäiseen lostoonsa.Minä taas tunsin olevani kuin sammunut hiilihanko siinä vieressä,ainakin melkein.

Nykyisin en ajattele niin paljon ruumiillisuuttani, mutta haluan pitää itsestäni huolta.Elämäni on monimutkaistunut sisäisen maailmani aukenemisen myötä,monimutkaistunut,vaikeutunut ja rikastunut.Viimeisin dieettini oli low-carbon viritys, jonkas seurauksena hormonitoimintani meni pysyvästi sekaisin ja ummetus vaivaa aika ajoin vieläkin.Hyvä muisttus turhuuden katoavaisuudesta.Pukeudun siististi ja hauskastikin, mutta ostan vaatteita enää hyvin harvoin.
Haluan olla vapaa.

Omalla kohdallani muutos alkoi siitä, että sain kohdata elävän Jumalan rakkauden ja pelastumisen.On ollut helpottavaa vapautua omavaoimaisuudesta ja pakkomielteistä sisäisen minä-Sinä suhteen myötä.Se on tervehdyttänyt psyykeäni,muistojani,kokemuksiani,
luonut yhteisyyttä ja elämännautintoa, mutta myös kosolti kipuja ja vaikeuksia. Sisäisesti on turvallinen olo kaiken keskellä.En koe olevani enää staattinen piste tai jähmettynyt elämänkertymä vaan elän elämääni sellaisena, kuin se minulle on annettu ja eteeni avautuu.Ei ole tylsää.

Toivon sinulle valoisaa elämäntietä tästä eteenpäin ja lisää noita löytämiäsi onnenpipanoita.Ne merkitsevät paljon tällä näännyttävällä erämaamatkalla,jota myös elämäksi kutsutaan.

Kaikkea hyvää sinulle.