Keep On Knocking vs. Keep On Dubbing

Jacob Millerin Keep On Knocking on mahtavan herkkä ja kaunis reggaebiisi, jota kuunnellessa tekee mieli usein mieli itkeä. Itkeminen ei ole sallittua vaan usein myös suotavaa, sillä pikkupojasta saakka omia tunteitani padonneena opin uudelleen itkemään toden teolla vasta muutama kuukausi sitten.

Biisi kuitenkin kaikessa kauneudessaan kertoo kaipuusta johonkin sellaiseen, josta pitää päästä yli. Myös omista patoutuneista tunteistaan pitää päästä yli. Menneisyyden demonit ovat edelleen olemassa, vaikka olisivat maassa piestyinä suoraan edessäni. Vaarattomaksi tehdyn maassa makaavan demonin potkiminen on edelleen samaa jatkuvaa kamppailua, joka loppuu vasta demonin hylkäämiseen. Vaaraton paha on edelleen paha, hylätty ei.

Koin tänään kaupasta kotiin kävellessäni kummallisen kokemuksen. Mikään kiusallinen ei yllättäen tuntunutkaan kiusalliselta. Ihan kuin olisin ollut pienissä, mutta kaikki tuntui paljon aidommalta. Yksityiskohdan kaupungin illassa näkyivät ja nautin niistä täysin selvin päin myös muuten kuin ohi menevänä hetkenä, mutta en jäänyt jumittamaan hetkiä uudelleen ja uudelleen. Siirryin eteenpäin.

Samasta kappaleesta on olemassa myös Augustus Pablon hieno dub-versio. Pablo tekee ennestään hienolle musiikille ihmeitä kaiuin. Symbolisesti kuitenkin voin ajatella menneisyyden kaikuvan dubissa alkuperäistä versiota parempana. Augustus Pablo, kuinka kaunista musiikkia lahjoititkaan meille!

Vertauskuvia käyttäen jätän menneisyyden ajattelemisen hienoine kaikuine, mutta sitäkin ikävämpine demoneineen syrjään ja siirryn tulevaisuuden dub-avaruuteen. Haistakaa paska menneisyyden demonit. Tervetuloa tulevaisuuden enkelit!

Suosittelen kaikille lukijoille varauksettomasti Augustus Pablon musiikkia. Dub on hienoa. Seuraavaksi töiden pariin, joiden jälkeen on paras lukea Ryokania, jota varmaan hehkutan seuraavaksi. Huominen alkaa Pharcydellä