Voi helvetti! Tänään taas tajusin tyrineeni tosi pahasti. Ainakin osittain persoonallisuushäiriöstä johtuen oli taas jäänyt todella tärkeä asia hoitamatta. Nyt taas kaikki on niin huonosti, ettei ulospääsyä näy. Ei auta muu kuin joko linnoittautua himaan tai hoitaa kaikki paska pois nopeasti ja kivuttomasti. Epäilen vain, onko minulla rohkeutta jälkimmäiseen vaihtoehtoon.
Muistan erään jakson Ozissa, jossa sarjan henkilöt miettivät parasta tapaa ottaa hengen itseltään. Runoilija, eräs suosikeistani koko sarjassa, sanoi mielestään parhaan tavan olevan tahallinen yliannostus. Minulla ei kuitenkaan siihen ole mahdollisuutta, koska en harrasta kemikaaleja, joilla niin voisi tehdä.
Mikä sitten toimisi? En suoralta kädeltä muista yhtään rakennusta, joka olisi niin korkea, että sen katolta hypätessä hengenlähtö olisi varma. En todellakaan halua herätä sairaalassa vain huomatakseni epäonnistuneeni viimeiseksi kaavaillussa teossani, kaikessa. Kaikessa olen tosin jo epäonnistunut.
Olen kuullut hukuttautumisen olevan loppujen lopuksi suhteellisen kivuton tapa lähteä. Hukkumiselta pelastuneet kertovat usein kamppailun jälkeen vai vaipuneensa uneen. Toisaalta karsastan teatraalista kivi jalassa sillalta hyppäämistä. Sillalla seistessä joku saattaisi myös ehtiä väliin ja pilata kaiken.
En voi ampua itseäni, koska en omista tuliaseita. Hirttäytyminen taas olisi liian teatraalinen tapa lähteä tästä paskasta maailmasta. Mitä tässä nyt voi enää tehdä, kun on näköjään pakko pysyä elossa. Pelottaa, ahdistaa.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
4 comments:
Älä nyt oo naurettava!! Ei oo mitään niin hirveetä mokaa olemassa, ettei sen aiheuttama ahdistus lievenis ajan kanssa. Kannattaa varmaan heittää ittensä jojoon aina kun on vähän päässä ruuhkaa...
... Eikun joo, kyl mä oikeestaan ymmärrän sua. Jos saisin 5.6 kuulla et oon missannu edellisenä iltana Nasin keikan Kaapelilla, maistuis varmaan arsenikki mullekin :)
No hui! En kiellä ettenkö ittekin noita kelailis, kukapa ei, mutta pohdintos kuulostaa kyllä hurjalta. Yhdyn osittain tohon zionin ekaan kommenttiin että useimmat moka-hävetykset helpottaa ajan kanssa. kokemustakin on.. Eikä häpeä jostain mokasta ainakaan oo se syy päättää päivänsä, häpeä liittyy yleiseen hyväksyntään eikä läheskään aina voi olla yleisesti hyväksytty.
Uuden pahan päivän varalle: tiiän täällä Suomessa ainakin yhen porukan joka kyllä välittää susta ja sun olemassaolosta, ja toisen mokoman toisella puolella palloa joille sun tekemisillä on merkitystä!
hei kiitos tuesta!
nyt on jotenki paljon parempi olo, ku pysty voittamaan suunnilleen pahimman pelkonsa. tuntuu, että olisin heränny vuosien horroksesta!
Post a Comment